Nyt tomun hieman laskeuduttua, on aika kirjoittaa muutama sana. Ehdokkuudesta kuntavaaleissa, mietintäprosessista sen suhteen lähdenkö ehdolle ja matkalla kohdatuista ihmisistä. Usein moni kiittää lopuksi, mutta nyt luontevaa on sanoa koko tekstin olevan kiitospuhe. Samalla koko polku on oikeastaan muutenkin polku erilaisia tapahtumia, joiden lopputulema ehdokkuus on.
Ensin se oleellinen, eli alkuun olin kauan nukkuva äänestäjä ja sitten aikani liikkuva. En aikoinaan peruskoulun jälkeen jatkanut opintoja, vaan jäin tavallaan kellumaan paikalleni. Milloin reissailin, milloin sitten tein töitä, koska elää piti.
Elämä tapahtuu ja ihminen sen mukana
Muutos tai sen ensiaskeleet tapahtui 2004 kun katsoin ympärilleni ja tajusin haluavani elämältä muutakin. Tein viiden vuoden suunnitelman, jossa en täysin onnistunut, mutta onnistuin lopulta riittävästi. Lopetin tupakoinnin ja painuin armeijaan.
En sinänsä ole ihan varma kaipasinko Santahaminalta mitään muuta kuin mahdollisuuden irrottaa itseni arjesta ja miettiä mitä haluan elämältä. Yhdeksän kuukautta lääkinnässä ja monta metsäleiriä myöhemmin tein hetken töitä ja menin Mäkelänrinteen aikuislukioon.
Tässä kohtaa tähtäimenä oli lääketiede. Harmillisesti vain ensimmäisen lukukauden aikana muistin miten huono olin matematiikan ja fysiikan kanssa. Arvostusta niille on, taitoja käsitellä vähemmän.
Ja samalla huomasin ahmivani historiaa ja yhteiskuntatieteitä. Ne olivat lempiaineet myös lapsena, mutta lapsena mulle aina sanottiin molempien olevan polku kohti köyhyyttä. Elin turvallista keskiluokkaista elämää, joten pelottelu puri.
Samalla aloin miettiä sitä, että olin asunut aikoinaan vuoden ystäväni vanhempien luona, heidän takkahuoneessa, omaisuus jätesäkissä. Nyt olin töissä, solminut uudelleen välit äitiini ja rakastavassa parisuhteessa. Tilanteessa, jossa saimme tarpeellisen molempien ollessa myymälässä töissä.
Miksi en siis alkaisi tavoitella jotain haluamaani, ja yhtäkkiä olin locked. Aloin muistella kuinka kirjoittaa myös muille selkeää tekstiä. Olin vuosikausien opiskelutauon aikana unohtanut kokonaan miten kirjoittaa ja jäsennellä tekstiä muille. Ajatukset aina vain oksennettiin tekstinä. Hieman kuten nytkin, mutta paljon jäsentämättömämpänä.
Tieto lisää tuskaa?
Tämän vuoksi sain vierailla historian pääsykokeissa muutamankin kerran ja kun vihdoin siirryin 2011 Helsingin yliopistoon ainetta opiskelemaan, se tuntui todella hyvältä. Menin tuolloin varasijalla ja olin ironisesti juuri päivää ennen valintaa sopinut kumppanin kanssa, että hakisin vielä kerran.
Olin yliopiston kaksi ekaa vuotta hieman omissa oloissani. Sen jälkeen elämä opiskeluiden ohella meni täysin uusiksi ja yhdyssana erosi kahdeksi erilliseksi sanaksi ja molemmat valitsivat uudet polut. Outoa kyllä tänä aikana aloitin matkani kohti vegaaniutta. En osannut kokata ja samalla jotenkin eläintuotteista useat sai mut voimaan pahoin. Kun opettelin perustarpeet keittiössä, vain luovuin lihasta, pian kalasta, sitten lopulta maitotuotteista. Tunneside eläimiin teki valinnasta pysyvän, mutta noin matka alkoi. Se tuntuu nykyään niin erilaiselta vegaaniuden ollessa niin oleellinen osa elämää, mutta historian laitosta aikoinaan Markku Kuisman sanoin: “Sattuman ja sähläyksen merkitys elämässä voi joskus olla huomattava”.
Samaan aikaan opiskelukaverit ottivat musta kopin ja vaikken enää ollut siellä töissä, samoin kamut Prismasta. Tietty yhteisöllisyys alkoi vaikuttaa. Olin puhunut todellisuudessa politiikasta jo kauan, mutta nyt se kiihtyi kun aloin aktiivisemmin istua iltaa eri yhteisöjen parissa. Sipilän hallituksen eriarvoistava politiikka vain nosti kierroksia ja iso osa mun somea alkoi olla poliittisempi. Kiitos opiskeluiden aloin myös selkeästi kehittyä kirjoittajana. Aloin paljon selkeämmin oppia kirjoittamaan tavalla, jolla olin mahdollisesti puhunut jo kauan.
Beirut
Todellinen muutos elämässä poliittisesti tapahtui silti vasta 2017, ollessani harkassa Suomen Lähi-idän instituutilla ja asuessani Beirutissa. Olin aina nauttinut Lähi-idän runoudesta ja taiteesta, koin myös arabian kielen olevan räppikielistä paras. Kaikki tuo oli aiemmin silti ollut vain kirjoja ja näyttelyjä. Nyt olin paikassa, jossa pystyin päivittäin hengittämään tätä kaikkea.
Se on yksi syistä, miksi en palannut Suomeen ikinä samana ihmisenä. Toinen syistä oli ihmiset Libanonissa. Olin totuuden nimissä ennen Beirutia paljon varautuneempi ihmisenä ja luultavasti myös takakireä. Jollain tavoin silti rakastuin Libanonin huolettomuuteen ja siihen ettei mikään oikein toiminut ja silti kaikki aina selvisi. Suomessa ongelman äärelle usein pysähdytään ja koitetaan katsoa sille mahdollista ratkaisua. Libanonissa luontevasti vain hypätään huolen yli ja jatketaan matkaa. Tällä on tietysti vakavia seurauksia, josta maa tänäkin päivänä kärsii. Samalla ripaus huolettomuutta teki hyvää ja tuntui hyvältä tuoda sitä Suomeen ripaus kun palasin. Jollain tasolla toimin niin edelleen. Vastuunkanto on hyvä asia, mutta elämän ei tarvitse olla aina niin vakavaa.
Tapasin Libanonissa myös paljon ihmisiä monenlaisista eri taustoista ja vaikka osa oli vain kohteliaita, osa avasi mulle kirjaimellisesti oven tilaan, jonka jakaminen tuntui heti parhaudelta. Kuin olisin kuulunut sinne aina.
Näin samalla ensimmäistä kertaa millaista on olla vahva osa jotain, silti olematta. Näin ihmisiä erilaissa elämäntilanteessa. Rikkautta ja köyhyyttä ja samalla itse tiesin aina voivani palata Suomeen koska vain ja perusturva odotti siellä.
Paluu Suomeen uutena ihmisenä ja puolueen valinta
Mulla on myös jääkiekon ja nykyään koripallon vuoksi vahvat siteet Dallasiin Yhdysvalloissa. Palattuani Suomeen mun elämä ja ajatukset alkoivatkin muovautua Helsingin, Beirutin ja Dallasin välillä. Mikä kaupungeissa toimii ja mikä ei. Tästä alkoi prosessi, jonka aikana tutkin kaikkia puolueita Suomessa kaksi vuotta. Prosessin aikana myös valmistuin yliopistosta ja vaikka tiesin viihtyneeni ja oppineeni paljon, en tiennyt mikä musta isona tulee. Tiesin vain, että mulla on nyt vahvempi ääni. Opin yliopistolla, että mitä enemmän opin, sitä vähemmän tiedän. Mikä tärkeintä, opin ettei tätä ole syytä pelätä. Se ei tee meistä heikompia elämässä, päinvastoin.
Löysin näinä aikoina myös puolueen itselleni ja lopulta tiesin olevani selkeästi osa vasemmistoliittoa. Se vaati kaksi vuotta eri puolueiden toiminnan tarkkaa seuraamista. Luin myös jokaisen puolueen ohjelman. Periaatteessa keskustan kahdesti, sillä sinisten ohjelma oli hyvin samanlainen. Ollessani valmis olin silti varma ja tunne on vuosien varrella vain vahvistunut.
Samalla eduskuntavaalit lähestyivät ja oli valittava ketä äänestän. Mulla oli kolme upeaa ehdokasta ja kysyin Ilkka Levää lounaalle. Ajattelin Ilkan voivan hieman kertoa ehdokkaista. Levä saapuikin paikalle, mukanaan jokaiselta viesti. Mun kansanedustajasta tuli lopulta Mai Kivelä. Mai oli toisen ehdokkaan kanssa tasoissa, mutta voitti mun luottamuksen viestinsä loppusanoilla: "Mun kanssa tulisi bonuksena myös nuo eläintenoikeudet". Joku näkisi tuon vain sivulauseena, itse en. Eläintenoikeuksilla on nykyäänkin tuntuva merkitys mun elämässä.
Virallisesti liityin puolueeseen heti vaalien jälkeen. Liityttiin oikeastaan Sebastianin (Vehalla) kanssa yhdessä. Sebastianin sanoin: “Miksi ei?” Sanoisin näiden sanojen olevan edelleen oikein sopivat kun katsoo maailmaa nykyasetuksillaan.
Kaksi vuotta myöhemmin oli kuntavaalit. Samoin pandemian alkuvuodet, joiden vuoksi vaalit pidettiin isolta osin somessa. Mun äänen näissä vaaleissa sai Petra Malin. Ajattelin, että haluan eri tehtäviin eri henkilön. Petra on myös ollut kaikin puolin upea edustaja ja täysin mun - ja muidenkin - äänen arvoinen.
Mai ja Gashaw, opettajista arvokkaimmat
Kaksi vuotta myöhemmin vuorostaan lähestyivät jälleen eduskuntavaalit. Mietin kulunutta kautta ja olin ollut valtavan tyytyväinen Main tekemään työhön. Päätin etten kilpailuta ääntäni, vaan haluan olla yksi heistä, jotka antaa Maille mahdollisuuden jatkaa hänen työtään.
Koska päätös tapahtui hyvin aikaisessa vaiheessa, koodasin Maille päättäneeni jo ylläkirjoitetun ja kysyin voinko auttaa muutenkin kuin äänestyskopilla. Mai kertoi tukiryhmästään ja yksi merkittävimmistä vaiheista poliittisen heräämiseni suhteen alkoi.
Olin vuosien varrella kuullut monesti kysymyksiä siitä, miksi en ole aktiivisemmin mukana politiikassa. Nyt omalla tavallani vihdoin olin. Voin iloisin mielin sanoa, että Main kampanja oli upea ja Main tukiryhmä on täynnä ihmisiä, joilta opin paljon. Politiikasta, kampanjoinnista, hyvästä yhteishengestä ja ihan elämästä ylipäätään. Tutustuin myös Maihin ihmisenä ja ilahduin siitä, miten hieno kyky hänellä oli ajaa omia tavoitteitaan, luoden niiden avulla maailmaa, joka voisi olla parempi jokaiselle. Tukiryhmä on eloisa myös vaalien välillä, sillä elämää on silloinkin. Ystävyys sen jäsenien kanssa elää ja voi hyvin tätäkin kirjoittaessa.
Seuraavaksi vuorossa olivat eurovaalit ja päätin jälleen osallistua aktiivisemmin. Olin pitänyt erityisen paljon Gashaw Bibanin kampanjasta eduskuntavaaleissa. Työni ollessa Vantaalla, alueen kuntarakenteet olivat Helsingin ohella tutut myös. Nämä olisi itselle ainoat vaalit, jossa voisin antaa äänen Gashawille ja tuli tunne auttaa muutenkin. Jälleen kysäisin voinko auttaa ja niin olin mukana.
Osallistuin Gashawin kampanjassa vain viimeisten viikkojen kampanjointiin, mutta autoin Helsingin osalta niin paljon kuin ehdin. Vaikka Gashaw ei tullut valituksi mepiksi, se jäi kiinni todella pienestä ja hän teki todella hienon kampanjan. Niin moni tavoin. Samalla olin nyt tutustunut Main ohella toiseen todella hienoon ihmiseen, jonka tekemiseen uskoin. Annoin myös myöhemmin Gashawille äänen vasemmistoliiton puheenjohtajavaalissa.
Kohti omaa kuntavaaliehdokkuutta
Ja niin matkataan kohti juuri käytyjä kuntavaaleja. Niiden lähestyessä aloin saamaan viestejä, että eikö mun olisi syytä osallistua. Kieltäydyin kahdesti, sillä koin itseni arvokkaampana muita auttaessa. Mun erikoisuus ei nimittäin ole saapua tilaan kertomaan muille kuinka olla. Mun erikoisuus on saapua tilaan, katsoa sen tarve ja sitten löytää keino olla avuksi. Tästä huolimatta, jotenkin asia silti mietitytti edelleen ja en saanut rauhaa.
Mietin ehdokkuutta lopulta seitsemän kuukautta. Matkan varrella kohdatut ihmiset aina Prismasta ja yliopistosta alkaen tukivat mua ja pyörittelivät ajatuksia mun kanssa. Yllättävän moni myös kertoi odottaneensa tätä hetkeä ja ihmetelleensä, miksi vasta nyt itse olin alkanut miettiä tätä vakavammin. Aihetta vastaavalle kuulemma olisi ollut jo ajat sitten.
Kysyin mietintäprosessin aikana myös Mailta paljon kaikesta mahdollisesta ja sain paljon kannustusta. Se tärkein Mailta saatu on silti tämä. Pyytäessäni tietoja vastuusta, sain niitä kattavasti ja monipuolisesti. Ei lannistaen, vaan rehellisesti. Kuntavaaliehdokas kuitenkin kantaa vastuun ehdokkuudesta, myös byrokratian ja talouden suhteen.
Gashaw puolestaan tuki todella äänekkäästi ehdokkuuttani ja kertoi ehkä sille tärkeimmät sanat: "Ole itsesi. Muut kyllä löytää sut." Oon pyrkinyt elämään näistä sanoista. Niillä oli suuri merkitys kun mua pyydettiin väkisin muuttumaan joissain asioissa. Vaikka kuuntelin ideat ja niillä oli muhun vaikutus, koko kampanjan ajan olin silti, no minä.
Yhteistyö eri taustoista olevien kanssa on tärkeää elämässä muutenkin ja joskus kaikki alkaa ihmisen kanssa, joka on eri leiristä. Lopulta päättäessäni lähteä mukaan kuntavaaleihin ja ehdokkuuden alkumetreillä Haaviston Juha nimittäin auttoi mua valtavasti. Juha on äänestäjänä vihreä tai ehkä liikkuva, mutta Juha ymmärsi aina miksi mä oon vassi. Tärkeää oli työntää mut liikkeelle ja sen hän teki. Perustettiin WhatsApp-ryhmä.
Ihmiset, kaikki ne tärkeät ihmiset
Seuraava tärkeä askel, ellei tärkein, oli alkaa löytää ihmisiä. Mietin kuvia kampanjaan ja muistin Annaleena Keson siistin kuvan Conversesta Brooklynissa pidetyssä näyttelyssä.
Me tutustuttiin yliopistolla, mutta me ystävystyttiin koska mä satuin New Yorkiin Annaleenan siellä asuessa ja satuin kysymään "What's cool to see here?" Tutustuin tuolla retkellä myös Rich Milleriin. Kaksikko asuu nykyään Helsingissä jakaen edelleen elämän toistensa kanssa. Nyt he tulisivat jakamaan valtavan määrän vastuuta mun kampanjassa. Molemmat omilla tavoillaan.
Annaleenan seuraavat sanat teki tästä kampanjasta silti sen, mikä se todella lopulta oli. "Voin tehdä sun kanssa paljon enemmänkin kuin valokuvaus. Oon jo kauan toivonut, että lähdet ehdolle. Sulla on mahdollisuus tehdä ja olla politiikan kentällä jotain, mitä esim. mulla ei."
Myöhemmin mulla oli flaikku, kotisivut, tarrat, pinssit - ja aivan erinomaisia valokuvia myös.
Annaleena kuunteli kauan sitä mitä toivoin ja miten mun enttimäinen olemus olisi se kaikki minkä varaan halusin kampanjan rakentaa. Halusin värikseni myös burgundyni, sillä se oli ollut sitä vuosikymmeniä. Tästä kaikesta Annaleena rakensi mulle eri värien ekosysteemin, joka kannatteli kaikkea, aivan kaikessa kampanjan suhteen.
Seuraava korvaamaton ihminen oli Maanityn Elina. Puhuimme kauan, ihan elämästä. Puhuttavaa myös oli paljon ja joka kerta aika loppui kesken. Tutustuin myös Elinaan yliopistolla, mutta me ystävystyttiin, koska ihmisoikeudet. Nyt alettiin miettiä tarkemmin mitä Helsingissä tapahtuu ja mitä mä voisin antaa sille kaikelle. Elina myös loi mun kanssa kampanjan sloganin: "Helsinginkadulta Helsingin valtuustoon."
Annaleenan maksimoidessa sloganin täydelle teholle, luoden aivan tajuttoman stylen flaikun. Burgundya siinä unohtamatta.
Seuraavaksi alettiin miettiä sälää. Olin ystävystynyt Main kampanjan aikana Jaakko Aarnialan kanssa ja Jaakko kertoi ideastaan luoda pinssi nimellä Vasemmistoäijä. Jaakko ei ollut vielä saanut ideaan muita mukaan ja nyt me päätettiin mun tukiryhmän kanssa tarttua tähän Jaakon ideaan. Vaikka ajatus pinssistä oli osalle mahdollisesti riski, meistä oli tärkeää kokeilla sitä. Jos idea ei onnistuisi, sitten ainakin olisi kokeiltu ja ei tarvitsisi jossitella. Pinssin visuaalista ulkonäköä pyöriteltiin kauan ja lopulta Annaleena suunnitteli pinssin lopullisen muodon. Se ei vastaa juuri ollenkaan meidän muiden ideoita, vaan Annaleena loi siitä jotain parempaa.
Tuon pinssin rinnalle Annaleena loi samalla kokonaan alusta loppuun ilman muita toisen pinssin: "Vasemmistonörtti". Nämä kaksi tulivat myös koko kampanjan ajan kulkemaan käsi kädessä. Molemmat loppuivat myös kesken ja lisätilausta kovasti toivotaan. Riski, jos sitä ikinä edes oli, selkeästi kannatti.
Vaikken vaikutu helposti, sen aika tuli seuraavaksi. Jokaisesta pinssistä tuli myös tarra, mutta me mietittiin vielä muun sälän ohella mulle omaa pinssiä. Niin syntyi Annaleenan luoma siluettikuva, joka pinssin ja tarran lisäksi on kotisivujeni logo nyt. Sen on kuulemma oltava osa mua niin kauan kuin poliittinen urani kestäisi.
Edellisen kappaleen viimeiset sanat eivät ole Annaleenan, vaan kaikkien muiden. Niitä sanoja ei silti olisi olemassa ilman Annaleenan visuaalista luovuutta. Ei mulle esim. olisi tullut edes mieleen mitään tälläistä. Mun ainoa viisaus tässä oli luottaa ja nyt se maksettiin takaisin triplana. Samalla kaikesta Annaleenan luomasta paistoi todella selvästi mun enttiys. Mä toki vain kannoin näitä asioita, mutta niiden kantaminen tuntui myös hyvin luontevalta. Meillä oli nyt kampanja ja sen puitteet kasassa.
Tekstit ei silti yksin tuo moniakaan ehdokkaista ihmisten tietoisuuteen. Vaalikoneet tuo. Niiden vastaamiseen menikin kymmeniä tunteja. Pyöriteltiin Pesosen Joonaksen kanssa niitä kymmeniä tunteja. Samalla Annaleena ja Elina haastoivat koko ajan vastauksiani ja kaivoivat musta esille sen kaiken, minkä aina halusinkin vaalikoneissa kertoa. Apua tuli myös Juhalta.
Nyt puuttui enää tapahtuma ja katukampanjoinnin kalenterointi. Tässä kuvaan astui Ilmari Kallius. Oltiin Annaleenan ja Babak Arzanin kanssa puhuttu eventistä, mutta mulla itselläni aivot löi tyhjää. Tarvittiin joku ideoimaan. Lopulta mulla oli kasassa paikka, ohjelma ja lopulta jopa artisti esiintymään, siitä myöhemmin. Samalla Ilmari auttoi viikkokausia tarrojen ja flaikkujen jakamisessa. Olin jo Main aikana oppinut, että on tosi jees auttaa monien ehdokkaiden flaikkujen jakamisessa. Siispä niin tehtiin nytkin.
Rakkaat kanssaehdokkaat ja yhteisöllisyyden merkitys
Tässä kohtaa on syytä vihdoin mainita Helsingin vasemmiston hienoja ehdokkaita täynnä oleva vaaligalleria. Ihmisten saapuen osaksi sitä, aloin tutustua heihin. Osa oli kasvoiltaan tuttuja entuudestaan, osa tuli tutuksi nyt. Tutustuin nyt esim. Sandra Hagmaniin ja en ole ihan varma miksi vasta nyt. Menetys on mun. Säynevirran Samin kanssa jaettiin myös paljon samaa ja satuttiin kerran Sörkän Ruusussa puhumaan siitä, miten siisti räppikieli arabia on. Ehkä jopa paras. Sami kertoi tuolloin ystävästään Khaledista (K-Lead) ja muutaman sattuman kautta Khaled saapui myös esiintymään kampanjan tapahtumaan.
Ehkä viimeiseksi täytyy mainita viimeiset kaksi kampanjointiviikkoa. Otin töistä lomaa. Aloitettiin tapahtumalla ja sitten olin kaikkialla niin paljon kuin ehdin. Kaduilla, paneeleissa, yhteisöiden keskellä. Meta oli myös aloittanut tammikuussa uudet pelisääntönsä ja minä - monen muun ehdokkaan ohella - menetti pahimmillaan näkyvyyttä todella paljon.
Se kaikki näkyvyys korvattiin sillä, että kohdattiin ihmisiä kaikkialla kasvotusten. Esim. Ahmad Hosseini ja Jan Österberg tulivat tänä aikana entistä tutummaksi ja oltiin kaikkialla paljon yhdessä. Ja erityinen maininta Kaisa Eskolalle, joka on ollut seuroista parhaita koko kampanjoinnin aikana. Kaisan energiatasot toivat myös hänelle paikan varavaltuutettuna - ja ansaitusti.
Vaali-illan lopulta saapuessa en oikein tiennyt miten olla ja se on osuus, josta on oudointa kirjoittaa. Tiesin tehneeni kaiken loppuun asti täysillä. Mun oma ehdokasnumero oli 158, mutta otin parhaani mukaan mallia Kaisasta, joka kampanjoi alusta loppuun täysin omalla ehdokasnumerollaan, satasella. Joka hetken.
Sain lopulta kuntavaaleissa 253 ääntä. Se on valtavan paljon. Olin niin iloinen vassin tuloksesta. Moni niin hieno ihminen pääsi läpi, mikä ilahdutti. Samalla en osannut jostain syystä iloita kuin muita. Kun mietin omaa tulosta, oli todella vaisu olo. Lähdin lopulta vaalivalvojaisista kotiin ja tajusin siellä miksi. Mulla oli nälkä. Kun katsoin muiden onnea - esim. Sandran kahdeksan vuoden työ palkittiin - aloin miettiä miten voisin itse jatkaa tästä nyt. Tuntui siltä, että lähtöruudusta on astuttu vasta ulos ja nyt matka todella alkaa.
Paco Diop soitti yöllä ja onnitteli kampanjasta ja toivoi, että pian jutellaan kasvotusten. Me emme tunne kuin somesta, vielä. Mitä nopeammin tämä muuttuu, sitä ilahduttavampaa. Gashaw viesteili ja sanoi, että iloitse, hengitä ja ala suunnitella sitten uutta strategiaa. Myöhemmin Mai myös toivotti hyvää ja sanoi, että jokainen tunnetiloista nyt on ok, ihan jokainen. Jokaisen heistä olisi mun mielestä pitänyt keskittyä juhlimaan ja silti he löysivät samalla aikaa tälläiselle. Se kertoo heistä jokaisesta paljon ihmisinä. Oon juuri heidän parissa siellä missä haluankin olla.
Kivijalka on rakennettu, todellinen työ silti vasta alkamassa
Tiedän nyt, että tällä kaikella oli ja on edelleen väliä. Viime päivien viestit myös ilahduttaa ja vastaan myös monien niistä esittämään kysymykseen tässä. Ei, en ole katoamassa, tämä on vasta alku. Mitä nyt sitten tapahtuu, se selviää pian. Paikka lautakunnassa saattaa olla esim. mahdollinen. Samalla tunnen nyt jo paremmin vahvuuteni. Jo vaali-iltana Annaleena ja Rich antoivat mulle paljon uusia ideoita mietintään. Niihin palataan, mutta nyt se tärkein: kiitos. Siitä, että oot ollut matkalla mukana ja myös siitä, että luit tämän tekstin loppuun saakka. Me kohdataan vielä kyllä. Millä tavoin? Se selviää kyllä.
Tällä tekstillä on pituutta ja se saattaa tuntua kuin pitkältä tunnelilta, jonka lävitse matkasin. Samalla tältä musta itsestäni juuri nyt myös tuntuu. Aivot on täynnä ajatuksia, mutta samalla aika hyytelöä vielä jonkin aikaa. Aloitin tämän tekstin myös ajallisesti kaukaa, mutta syystä. Olen osieni summa ja olen tässä melkoisen monen sopivaan kohtaan liikkuneen elämänosan johdosta, ja niistäkin on mainittu tässä tekstissä vain murto-osa.
Samoin ihmisistä, jotka mua auttoivat ja mua tukivat tän matkan aikana. Aina alkaen vuodesta 2004 ja osa jo paljon aikaisemmin. Jokainen teistä - aivan jokainen - on silkkaa platinaa. Jos en ole maininnut just sua tässä nimeltä, olen siitä hyvin pahoillani. Teitä on niin monia ja kirjoitan kuulemma jo aivan kohtuuttoman pitkiä tekstejä.
All in All: Tässä mä nyt olen. Kivijalka on luotu ja me edetään tästä hetkestä kyllä eteenpäin. Yhdessä.
