Kuntavaalien 2025 teemat
Kunnallistasolla päätetään monista asioista, niin mahdollisuudesta oikeudenmukaiseen työelämään ja kouluttautumiseen kuin julkisen liikenteen ja kaupungin palvelujen kattavuudesta. Oli kyse sitten koulutuksesta, terveydenhuollosta tai vapaa-ajan harrastusmahdollisuuksista, kaupungin päättäjillä on paljon valtaa. Tähän valtaan liittyy myös vastuu suojella Helsingin arvokasta lähiluontoa, jotta kaupunki pysyy viihtyisänä paikkana asua myös tulevaisuudessa.
Ehkäistään syrjäytymistä toimivilla palveluilla

Uskon Helsinkiin toimivilla palveluilla, aina koulutuksesta ja varhaiskasvatuksesta sairaanhoitoon ja julkiseen liikenteeseen. Niiden avulla Helsinki voi pitää asukkaistaan parempaa huolta ja myös houkutella kaupunkiin uusia asukkaita. Toimivien peruspalveluiden lisäksi erilaisilla harrastusmahdollisuuksilla on suuri merkitys kaupunkilaisten hyvinvoinnille. Erilaiset liikuntamahdollisuudet ja esimerkiksi opinnot tai käsityöverstaat työväenopistolla auttavat ehkäisemään syrjäytymistä tarjoamalla ihmisille mielekästä tekemistä.

Palvelujen ennaltaehkäisevään laatuun tulisikin kiinnittää erityisesti huomiota, oli kyse sitten työllisyyspalveluista tai päihderiippuvaisten palveluista. Hyvät ennaltaehkäisevät palvelut estävät huonon tilanteen pahenemisen ja tulevat kaupungille pitkässä juoksussa halvemmiksi kuin vaikeutuneiden ongelmien korjaamiseksi vaaditut erityistoimet. Ongelmien kanssa kamppailevaa ihmistä ei kuitenkaan saa jättää jälkeen, vaan auttaa asianmukaisin keinoin. Kaupunki voisi esim. pilotoida huumeiden käyttöhuoneet, jotka on todettu toimiviksi ratkaisuiksi huumekuolemien ehkäisyyn ja kaupunkien viihtyvyyden lisäämiseen Tanskassa ja Espanjassa.

Suojellaan Helsingin kallisarvoista lähiluontoa

Kauneinta Helsingissä on sen lähiluonto. Esimerkiksi Vanhan Herttoniemen, Meri-Rastilan, Vuosaaren ja Santahaminan luontoalueilla asuu ja pesii eläinlajeja, joita muualta Helsingistä ei löydy. Kasvava kaupunki tarvitsee kyllä lisää asuntoja, mutta meidän ei ole pakko rakentaa niitä lähiluonnosta osia napsimalla. Vaihtoehtoja on, mutta niitä ei olla haluttu käyttää. Hyvä esimerkki tästä on Herttoniemen tehdasalue, jonka kaavoitusta vastaan valtuusto kuitenkin äänesti lähiluonnon kustannuksella.

Helsingin lähiluonto on olennainen osa kaupungin viihtyisyyttä ja tekee siitä helppokulkuisen. Usein kaupungissa vierailijoiden kuuleekin kysyttävän, onko Helsinki maailman helpoiten käveltävä kaupunki. Ei ole väärin vastata, että kyllä on, sillä eri asuinalueet leikkautuvat toisiinsa kauniista suurelta osin kaupungin korvaamattoman lähiluonnon kautta. Tästä huolimatta yllättävän moni kaupunkilainen ei ole viettänyt aikaa esim. Viikin lintutorneilla, Arboretumin metsissä tai Lammassaaressa. Rohkaisenkin kaikkia tähän lämpimästi, sillä lähiluonnossa Helsinki on kauneimmillaan ja ymmärrämme mitä suojella.

Turvataan reilumpi työelämä kaikille

Me kaikki ansaitsemme hyvän ja oikeudenmukaisen työelämän. Sen eläessä nyt suurta murrosta, moni ala on muutosten edessä. Näiden muutosten ei kuitenkaan tarvitse olla työntekijän asemaa heikentäviä. Esimerkiksi digitalisaation ja tekoälyn käyttöönoton tulisi helpottaa työntekoa ja pitkällä tähtäimellä mahdollistaa nelipäiväiset työviikot, ei korvata työntekijöitä ja lisätä työttömyyttä. Eri aloilla murrokset näkyvät luonnollisesti eri tavoin ja erityisesti naisvaltaiset alat ovat Helsingissä vaarassa jäädä palkkakuoppaan. Oli kyse sitten tuottamisesta, rakentamisesta tai hoivatyöstä, näiden kuoppien muodostuminen tulee kaikilla aloilla ehkäistä turvaamalla kaikille oikeudenmukaisemmat työehdot ja palkkatason.

Kaupungissa on myös kasvava määrä mikro- ja yksinyrittäjiä, joiden toimialaan ALV:n nostaminen on vaikuttanut tuntuvasti. Yrittäjien sosiaaliturva vaatiikin remontin. Työllisyyspalveluiden siirryttyä kunnille, niiden mahdollisuus vaikuttaa miten tämä remontti toteutetaan on kasvanut entisestään. Yksi vaihtoehto olisi askeleiden ottaminen kohti kaikkien elämää helpottavaa perustuloa.